Johanna Tohni

Sä olet kiva, mut et hauska

Törmäsin lapsuuden luokkatoveriin ravintolassa. Oli yö ja olimme molemmat päihtyneitä. Vaihdoimme kuulumisia ja hän kysyi minulta: ”Mitä sä nykyään teet?” Vastasin:” Mä opetan ilmaisua ja improa ja sit mä teen sitä stand upia.” Hänen välitön vastauksensa oli:”Et sä kyllä voi tehdä stand upia. Et sä voi olla hyvä siinä. Sä et vaan oo hauska ihminen. Sä oot tosi kiva, mut sä et oo hauska.” Nauratti, mutta mitäs siihen sanomaan. Seuraavaksi hän pyysi minua todistamaan hauskuuteni heittämällä jonkun jutun. En heittänyt.

Toisaalta en ihmettele tätä tuomiota. Kun tarkemmin ajattelen, en tainnut lapsena olla kovinkaan hauska. Rakastin komediaa ja halusin olla suuri viihdetaiteilija jo silloin, mutta todennäköisesti olin hyvin paskamainen räpätäti, joka pakotti muut näyttelijöikseen erilaisiin sketsikimaroihin ja esityksiin. Tämä kyseinen herra ravintolasta oli mukana kaikissa hauskoissa poikien esityksissä. Heitä oli 4 ja katsoin sivusta, kun yleisö rakasti heitä. Mielestäni heidän esityksensä olivat pppaaaaassskaaaaaa. Heidän ei tarvinnut kuin ilmehtiä hassusti tai kävellä oudosti ja kaikki nauroivat.

Törmäsin tähän samaan ilmiöön noin vuosi sitten, kun ohjasin teatterityöpajaa 7-8 -vuotiaille lapsille (virhe, jota en toista mielelläni). Pyysin heitä valmistamaan ryhmissä kohtauksia. Esityksessä nähtiin 5 hiljaisesti artikuloitua, mutta selkeää tarinallista kohtausta, joista osa oli tylsiä, tietenkin. Ja sitten viimeisenä aivan käsittämätöntä sekoilua. 5 pojan ryhmä hyppi, pomppi, kieri ja ulvahteli yleisön edessä ja KAIKKI NAUROIVAT! Minun aivoissani (ja kyllä, olin ohjaaja) huusi:”mitä paskaaaaaaaaaaaaaaaaaaa?!!” Tyttöjen on vaikeaa olla hauskoja. Heitä ei koskaan kannusteta siihen. He yrittivät kiltisti tehdä ohjeiden mukaan hyviä kohtauksia.

Myönnetään, että lapsena halusin olla ensisijaisesti rokkistara (kukapa ei). Suurimmat kiksini koskaan olen kuitenkin saanut siitä, että joku nauraa jutuilleni. Nuorempana rakastin niitä ihmisiä, jotka mainitsivat (vaikkakin vain kuin ohimennen), että olen hauska. Se on selkeästi ollut myös sosiaalinen selviytymisstrategiani. Ujolle ihmiselle (jota minä olen edelleen) sosiaaliset tilanteet ovat joskus ylitsepääsemättömän kauhistuttavia. Small talk vieraiden kanssa on jotain mikä saa edelleen vatsani vääntymään kauhusta. Jotain oli keksittävä.

Ihmisille on edelleen yllätys, että kaikki koomikot eivät ole koko ajan hauskoja. Osa koomikoista eivät ole siviilissä välttämättä ollenkaan hauskoja. Ja se nyt on selvää, että kaikki eivät ole kaikkien mielestä hauskoja. Joku koomikko ei ole uransa alkumetreillä ollenkaan hauska. Sitten jotain tapahtuu, jokin oivallus, ja kaikki ovet aukeaa. Joku on aina halunnut olla hauska, muttei koskaan löydä sitä jotakin. (Hauska -sanan ylikäyttö huomattu)

Kukaan niistä lapsuuteni neljästä hauskuuttajakuninkaasta ei päätynyt aikuisena naurattamaan ketään. Ainakaan ammatikseen. Minä taas olen tehnyt sitä jo melko pitään impron ja nykyään stand upin parissa. Ehkä alalle päätyminen tarvitsee sen trauman. Tai äidin, joka aina muistutti ettei minulla ole huumorintajua. Oli pakko todistaa, että onpas.

 

Kun kohtaat esiintyjän (minun henkilökohtainen muistilistani)

 

  1. Jos tykkäät, kehu ihmeessä. Me kaikki eletään niillä pitkään (etenkin epäonnistumisen hetkellä kehuja on ihanaa muistella).
  2. Jos et tykkää, älä sano mitään. Kyllä meistä kaikki tietää, ettemme miellytä jokaista.
  3. Älä oleta lavalla nähdyn perusteella tuntevasi meitä. Lavapersoona eroaa lähestulkoon aina siviilipersoonasta, ainakin vähän.

ps. aihe on niin laaja, että kirjoittaja hermostuu itselleen, kun ei saa kaikkea sanottua tarpeeksi selkeästi ja pitkään ja toteaa, että on aika mennä nukkumaan ja rönsytä myöhemmin lisää…

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"... kaikki koomikot eivät ole koko ajan hauskoja."

- Täysin ymmärrettävää ainakin ammattilaisten tapauksessa. Koomikon vapaapäivä on periaatteessa totista touhua. Eihän konduktöörikään tarkasta matkalippuja sen jälkeen kun työvuoro on ohi.

"... ryhmä hyppi, pomppi, kieri ja ulvahteli yleisön edessä ja KAIKKI NAUROIVAT!"

- Onneksi olkoon, pojat! Saada tiimityönä yleisö innostumaan ilman pieru- ja kännihuumoria on loistava onnistuminen.

"Small talk --- saa edelleen vatsani vääntymään..."

- Joo. Aiheen valinta on ensimmäinen testi. Politiikkaa ei kannata tarjota, mutta voiko kukaan olla kiinnostava pelkästään "ilmoja pitelee" -avauksella?

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Normipäivä

Olet törmännyt masentajaanTM

Inspiroiduin muuten blogistasi
Oli pakko heittää kasaan virsi asiasta
https://www.youtube.com/watch?v=4WIPEifs78k (NSFW sanoitukset)
Kuin myös blogi
http://juhauronen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/1...

Terv: Sneikki AKA Epäsosiaalimies jota masentajat eivät pysty nollaamaan

PS
Tuskin sinuakaan
Anna palaa vaan

Käyttäjän johannatohni kuva
Johanna Tohni

Masentajista tehty biisi ainakin naurattaa! Kiitos! Ei masennuta ei! Hyvää kesää!

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Hyvää kesää

Kesämies hyväksyy tämän viestin

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Asiasta jakojäännökseen muuten
Kuinkahan yleistä tuo mahtaa olla että ujo ottaa naurun
ja hauskuuttamisen aseekseen pärjätäkseen

Itse olin nimittäin kiduttavan ujo vielä tarhaikäisenä
Kouluun mennessä huomasin että sain pelleilemällä muut nauramaan
(Bravuuri Ruåtsalainen kokki, Hjöördy byyrdy muus, meataballs)
Sitten se menikin elämä pelleilyksi

Tosin ei paha vaihtokauppa
Paljon on naurattanut vaikkei nauru olekaan elättänyt
(Muista Juhana, nauru ei elätä / Tankki täyteen Ullan isä,hautausurakoitsija)

Nykyisin olenkin sitten esim vaimon mielestä kiduttavan hauska
Ei ole toistaiseksi kyllä lyönyt puukkoa lapaluiden väliin vitsien seurauksena

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Jospa hyvät koomikot eivät olekaan itsessään hauskoja, vaan suurin osa heistä jopa tosikkoja ja surumielisiä. Ehkä sitä hauskuutta ei ammennetakaan omasta elämästä vaan jostakin muualta. Kysehän on taitolajista jota kovin moni ei hallitse. Lukemani mukaan Buster Keaton ei ollut siviilielämässä hauska, eikä ollut myöskään Fatty Arbuckle. Luulen ettei Charlie Chaplinkaan herättänyt siviilielämässä hilpeyttä. Chris Farley oli surumielinen ja John Belushikin pakeni todellisuutta. John Candy ennusti oman elinikänsä päättymisen ja pohdiskeli isänsä ja itsensä kuolemaa. Oikeaan hauskuuteen liittyy mielestäni älykkyys ilmaista vakavia asioita hilpeyttä herättävällä tavalla ja tietysti rohkeutta. Jos on älykäs ja rohkea, niin ehkei tarvitsisi edes olla kivakaan ja voi esittää olevansa hauska.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Noista mainitsemistasi surullisin tapaus on varmaan Chris Farley
Halusi elää ja kuolla niin vahvasti kuin idolinsa (Belushi) että päätyi elämään ja kuolemaan juurikin niin
Se mitä hän ei saavuttanut vaikka hauska olikin oli idolinsa suuruus
Hyviä elokuvia, olen katsonut ja nauranut mutta ei aivan yllä Belushin tasolle

Buster Keatonissa jotenkin hauskinta onkin se vakavuus
Aina naama peruslukemilla vaikka talot kaatuvat niskaan
Ehkä häivähdys paniikkia naamanilmeissä mutta sitten kivikasvona karkuun

Itselleni mielenkiintoisin ja läheisin on aina ollut Peter Sellers
Ensiksi tietysti Vaaleanpunainen pantteri elokuvat ja sitten muu tuotanto

Siellä on aivan helmiä joita ei meinaa DVD:nä löytää
Esim Haluan suudella perhostasi ( I love you Alice B Toklas) minulla on joskus nuoruudessa TV:stä äänitettyä VHS-kasettina vain

Myös Sellersistä tehty kirja, kuin myös elokuva Life & death of Peter Sellers olivat melkoisen mielenkiintoisia maalatessaan kuvaa näyttelijästä ikäänkuin tyhjänä tauluna/sieluna jonka oli siksi helppoa ottaa rooli kuin rooli omakseen

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Peter Sellersillä on kyllä todella upeita elokuvia ja suosikkini on elokuva "Lähettiläs liemessä" vuodelta 1959.
http://www.imdb.com/title/tt0053044/?ref_=nm_flmg_...

Ikäväkseni taas Chris Farleyn viimeinen elokuva ei koskaan tullut suomessa levitykseen ja jäi muutenkin Chris Farleyn kuoleman varjoon. Chris Farley kuoli hieman ennen kyseisen elokuvan ensi-iltaa.
http://www.imdb.com/title/tt0119053/?ref_=nv_sr_2

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Mietin hauskanpidon roolien puolia joskus, kun huomasin, ettei hauskuutta tuottava Neil Hardwick tuntunut koskaan hymyilevän. Sittemmin hän masentui vakavasti. Ajattelin, että ehkä oivaltavaa huumoria tuottavan ihmisen kynnys nauraa itse on niin korkea, että nauru ei pääse nousemaan masennusta purkavaan rooliinsa, kuten useimmilla muilla.

Tunnen itsekin ihmisiä, jotka hyvästä huumorintajustaan huolimatta harvemmin millekään nauravat. Esim veljeni.